Planeetalla oli ohut kaasukehä ja se oli valtaosin veden peitossa. Maa-alueet olivat kaikkialla monenmoisen kasvillisuuden peitossa. Elämää esiintyi runsain määrin niin merissä kuin maallakin. Lajeja oli varmaankin miljoonia. Tässä kehitysvaiheessa olevien eliöiden elämä oli jatkuvaa taistelua olemassaolosta.

Tavallistakin tavallisempi viiden miljardin vuoden ikäinen tähti kiersi rauhallisesti galaksinsa keskustaa. Tähdellä oli kymmenkunta kiertolaista, joista pari muhkeampaa kaasuplaneettaa ja muut pienempiä kivisellaisia. AvaruusTokakka tarkasteli kyseistä planeettajärjestelmää huvittuneena. Yhdellä kiviplaneetalla oli biomassaan perustuvaa toimintaa melkoisesti ja muut olivat jokseenkin elottomia. Ainoastaan kaasuplaneettojen mutkikkaissa höyryissä ja liemissä esiintyi jonkin asteisia ajatuksia. Torakka päätti perehtyä edellämainittuun kiviplaneettaan tarkemmin. Se levittäytyi hyvin laimeana taustasäteilynä planeetan ja sen pienen kiertolaisen ympärille. Näin se voisi tarkkaila rauhassa kohdettaan tulematta havaituksi, vaikka tuskinpa tuo eliöstö sitä kykenisi noteeraamaan.

Planeetalta tulvi valtaisa radioaalto saaste. Ilmeisesti ainakin osa eliöistä oli omaksunut langattoman viestinnän, koska allot sisälsivät selvästikin jonkin asteista kommunikaatiota. AvaruusTorakan mahaan koski, sitä nauratti vietävästi kun se löysi planeetan kiertolaisen pinnalta pienen täyssynteettisen kojeen. Oliko planeetan eliöt onnistuneet lähettämään sen sinne? …Voi hyvänen aika… Torakka arveli, että hänen edestään saattaisi löytyä vielä varsin tasokas esihistoriallinen komedia.

Kolmen tusinan galaksin joukko kiersi verkalleen universuminsa keskustaa. AvaruusTorakka otti yhden tavallisen spiraaligalaksin tarkasteluunsa. Muutama sata miljardia eri ikäistä tähteä, mustaa aukkoa, neutronitähteä yms. tyypillistä galaksikamaa muodosti tämän tuiki tavallisen galaksin. Keskustassa oli tähtiä suorastaan tungokseen asti, joten jotakin eristäytynyttä alkuelämää kannatti etsiä hiukan sivummalta.

Maailmankaikkeuksien tutkimuslaitoksen historian jaoksessa oltiin melko yleisesti sitä mieltä, että elämä oli saattanut saada alkunsa triljoonia vuosia sitten tähtiä kiertävien passiivisten kappaleiden pinnalta. Tämä kuulosti melko uskomattomaltä väitteeltä. Ei se, että kaikennäköisten kappaleiden pinnalla oli yhtä sun toista kasvustoa ja mönkijää, vaan se, että tuollaisesta olisi kehittynyt jotakin älyllistä…kuten AvaruusTorakka. No, toki muutama sata triljoonaa vuotta saa ihmeitä aikaan.

AvaruusTorakan mittakaavassa galaksit olivat jo melko pieniä koosteita, joten sen oli helppo havainnoida varsin vauhdikkaasti haluamansa alue. Muutaman kymmenen valovuoden vyöhyke muutaman kymmenen valovuoden päässä keskustasta näytti sisältävän monenlaista alkuelämää.

Avaruustorakka ampaisi ensin universumin keskusalueelle käyttäen sisäisiä madonreikiä. Minkäänlaista liikennettä ei esiintynyt ennenkuin vasta aivan keskusalueen välittömässä läheisyydessä. Torakka yritti kommunikoida parin siviilisaation kanssa universumin tilanteesta, mutta yritys kariutui hänen taustasäteily olemukseensa. Aineellisempaa olomuotoa se ei uskaltanut käyttää, ettei turhanpäiten säikyttelisi kehityksensä alkutaipaleella olevia lajeja. AvaruusTorakka tulkitsi lajien välistä kommunikaatiota ja tutki niiden keräämiä tietoja tästä kaikkeudesta. Näytti siltä, että ainostaan keskusalueen välitön läheisyys oli kartoitettu. Tämä oli sinänsä hyvä tieto, koska merkitsihän se sitä, että universumin syrjäisimmät alueet olisivat melko varmasti täysin luonnontilaisia.

AvaruusTorakka poistui keskusalueelta vaatimatonta madonreikäverkostoa käyttäen kohti kaikkeuden kaukaisinta koillisnurkkaa. Alkuosassa ollut vähäinen liikenne hiipui täysin heti keskusalueen jälkeen. Reuna-alueella oli enää harvakseltaan pieniä galaksiparvia, eikä mitään merkkejä galaksien välisestä liikenteestä tai kommunikaatiosta ollut. AvaruusTorakka oli saapunut kaikkien tunnettujen maailmankaikkeuksien syrjäisimmän kaikkeuden äärimmäiseen perukkaan.

AvaruusTorakka ulottumattomuushengaili maailmankaikkeusjoukon äärimmäiseen koilliskulmaan ja silmäili sielä olevia suhteellisen nuoria kaikkeuksia. Kymmenen ja kolmenkymmenen miljardin vuoden ikäisiä kaikkeuksia oli varmaan miljoonia, joten kohde olisi valittava summanmutikassa. Ilman sen pidempiä pähkäilyjä ja arpomisia AvaruusTorakka sukelsi sisään lähimpään universumiin.

Näkymä oli mystinen, tai oikeastaan näkymää ei ollut laisinkaan. Koko kaikkeus sisälsi ainoastaan kaksi valtavaa mustaa aukkoa, jotka kiersivät toisiaan käsittämättömällä nopeudella. AvaruusTorakka onnistui vaivoin poistumaan kaikkeudesta samaa tietä kuin oli tullutkin. Oli ollut virhe rynnätä universumiin materiaalisessa muodossa, koska nyt mustat aukot olisivat voineet sipaista sen suihinsa. Onneksi aukkoja kuitenkin oli kaksi ja tilaa niiden välissä, mutta jos aukkoja olisi ollut vai yksi eli koko kaikkeus olisikin ollut valtava aukko…No joka tapauksessa olomuotona olisi käytettävä ei-materiaa (ei pidä sotkea antimateriaan, joka sekin on tavanomaista ainetta), ettei moista vahinkoa enää sattuisi.

Vieläkin AvaruusTorakkaa hämmästytti, kuinka äskeinen universumi oli ajautunut moiseen tilaan parissakymmenessä vuosimiljardissa. No, eipä muuta kuin seuraavaan kokelaaseen. Torakka sukelsi hiukan nuorempaan kaikkeuteen ja tällä kertaa laimeana taustasäteilynä, ettei mitään vahinkoja pääsisi sattumaan. Tällä kertaa näkymä oli odotetunlainen: Arviolta parisataa miljardia sekalaista galaksia levällään varsin laajassa maailmankaikkeudessa. Tämä vaikutti paikalta, jota kannattaisi tutkia tarkemmin.

Avaruustorakka valmistautuu jättämään jäähyväiset tutkimuslaitokselle. Se on tarkastellut pitkään maailmankaikkeuksien joukkoa ja päättänyt ottaa matkakohteekseen tyypillisen nuoren kaikkeuden mahdollisimman kaukaa kaikkeuksien koillisnurkasta. Tutkimuslaitoshan sijaitsi satojen miljardien maailmankaikkeuksien keskellä ollen kuitenkin itse kaikkien kaikkeuksien ulkopuolella. Tässä ei sinänsä ole mitään merkillistä tutkimuslaitoksen pitkän historian tuntien.

Matkustustapaa valitessaan AvaruusTorakalla on lähinnä kaksi realistista vaihtoehtoa: Kaikkeuksien välinen madonreikäsurffailu tai kaiken olemassaolevan ulkopuolella (missä tutkimuslaitoskin sijaitsi) tapahtuva ulottumattomuushengailu. Muut vaihtoehdot ovat niin alkeellisia, että niitä käyttämällä tällaiseen matkaan kuluisi aikaa ja energiaa käsittämättömiä määriä. Madonreikäsurffailun hyvänä puolena voitiin pitää sitä, että siinä tapaa mitä erilaisempia lajeja ja varsinkin kaikkeuksien sisäisissä rei’issä melko alkukantaisiakin sellaisia, jotka eivät vielä olleet edes oppineet poistumaan omista maailmankaikkeuksistaan. Huonona puolena vastaavasti oli reikäverkoston sekavuus ja joskus armoton tungos seuduilla, joissa jokin siviilisaatio oli juuri surffailun oppinut. Ulottumattomuushengailussa ei sen sijaan huonoja puolia juurikaan ollut, ellei sellaiseksi voi laskea repivää tylsyyttä. Kaikkeuksien ulkopuolella esiintyi nääs äärimmäisen vähän minkäänlaista elämää, koska vain kaikkein vanhimmat ja kehittyneimmät lajit kykenivät irtaantumaan maailmankaikkeuksista koostuvasta todellisuudesta. Aivan lyömättömänä hyvänä puolena menetelmässä oli aika: Koska toiminta tapahtui kaiken ulkopuolella, myöskään aikaa ei ollut, saati sitten kulunut. Toki ajantappoon ulottumattomuushengailu ei siis todellakaan sopinut.