Tutkimuslaitoksella

Avaruustorakka valmistautuu jättämään jäähyväiset tutkimuslaitokselle. Se on tarkastellut pitkään maailmankaikkeuksien joukkoa ja päättänyt ottaa matkakohteekseen tyypillisen nuoren kaikkeuden mahdollisimman kaukaa kaikkeuksien koillisnurkasta. Tutkimuslaitoshan sijaitsi satojen miljardien maailmankaikkeuksien keskellä ollen kuitenkin itse kaikkien kaikkeuksien ulkopuolella. Tässä ei sinänsä ole mitään merkillistä tutkimuslaitoksen pitkän historian tuntien.

Matkustustapaa valitessaan AvaruusTorakalla on lähinnä kaksi realistista vaihtoehtoa: Kaikkeuksien välinen madonreikäsurffailu tai kaiken olemassaolevan ulkopuolella (missä tutkimuslaitoskin sijaitsi) tapahtuva ulottumattomuushengailu. Muut vaihtoehdot ovat niin alkeellisia, että niitä käyttämällä tällaiseen matkaan kuluisi aikaa ja energiaa käsittämättömiä määriä. Madonreikäsurffailun hyvänä puolena voitiin pitää sitä, että siinä tapaa mitä erilaisempia lajeja ja varsinkin kaikkeuksien sisäisissä rei’issä melko alkukantaisiakin sellaisia, jotka eivät vielä olleet edes oppineet poistumaan omista maailmankaikkeuksistaan. Huonona puolena vastaavasti oli reikäverkoston sekavuus ja joskus armoton tungos seuduilla, joissa jokin siviilisaatio oli juuri surffailun oppinut. Ulottumattomuushengailussa ei sen sijaan huonoja puolia juurikaan ollut, ellei sellaiseksi voi laskea repivää tylsyyttä. Kaikkeuksien ulkopuolella esiintyi nääs äärimmäisen vähän minkäänlaista elämää, koska vain kaikkein vanhimmat ja kehittyneimmät lajit kykenivät irtaantumaan maailmankaikkeuksista koostuvasta todellisuudesta. Aivan lyömättömänä hyvänä puolena menetelmässä oli aika: Koska toiminta tapahtui kaiken ulkopuolella, myöskään aikaa ei ollut, saati sitten kulunut. Toki ajantappoon ulottumattomuushengailu ei siis todellakaan sopinut.